Näköjään sitä voi yhdistellä mitä vain marjoja. Tätäkin makustellessa kaikille tuntui kielellä löytyvän paikkansa :)
 
PELLILLINEN MARJAPIIRAKKAA
 
Pohja
250 g margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
vajaa 1 dl laimennettua marjamehua
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
 
Täyte
(vajaa) litra mansikoita
pari raparperinvartta
silmämääräisesti sopivassa suhteessa punaviinimarjoja, ehkä pari desiä
 
Muruseos
100 g margariinia
1½ dl sokeria
2+ dl vehnäjauhoja
 
Sulata margariini ja anna sen jäähtyä. Voit sillä välin sekoittaa kuivat aineet keskenään. Vispaa sulatettu margariini ja sokeri mahdollisimman kuohkeaksi ja lisää sen jälkeen kananmunat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen mehun kanssa.
 
Levitä löysäksi jäävä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Puolita mansikat ja pilko raparperit ja levitä ne sitten pohjan päälle. Ripottele viimeiseksi punaviinimarjat. Jos käytät jäisiä marjoja, voit lisätä ne sellaisenaan, eivät tulleet "pohjasta läpi".
 
Vatkaa tai nypi margariini, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja ripottele se marjojen päälle.
 
Paista piirakkaa 200 C uunin keskitasolla reilut ½ tuntia. Tarjoile esim. vaniljakastikkeen tai vatkatun Creme Vanillan kanssa. Myös sulatetulla valkosuklaalla maustettu kermavaahto sopisi tähän hyvin, raparperista ja viinimarjoista tulee kuitenkin mukavasti kirpeyttä.