HUOM! PÄIVITYKSET TULEVAT AINA ALAREUNAAN JA RUOKIEN OHJEISIIN ON LINKIT :)

Meillä on nyt kahden viikon ajan lomalapsia kyläilemässä Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Ruokaa tulee siis tehtyä joka päivä joten ajattelin pitää jonkinlaista päiväkirjaa tältä ajalta meille (ainakin toistaiseksi) eksoottisesta elämänmuodosta ;) Tätä ennen nimittäin pisin lapsiperheenä oleilumme jakso on ollut tasan viikko yhtä soittoa.

Maanantai 2.6

9-vuotias poika tuotiin aamupäivällä, 12-vuotiaat kaksospojat illansuussa. Ensimmäinen päivä onkin mennyt tutustuessa ja 9-vuotiaan kanssa käytiin kaupoilla ja asioilla.

Välipaloilla syötiin yrtti-juustosämpylöitä ja Maailman parasta pannukakkua, iltaruualla Juustoista Jauhelihakiusausta ja salaattia.

Tiistai 3.6

Hyödynsimme Mikan vapaapäivän perusteellisesti. Kävimme Edenissä pelaamassa minigolfia ja testaamassa keilarataa. Illalla saunoimme ja grillasimme. 9-vuotias on myös ahkera "miestenhommissa" (joita pitäisi myös riittää koko ajan) ja on mm. tehnyt mönkijän peräkärryllisen saunapuita halkomakoneella!

Aamupalalla oli tarjolla neljänviljanpuuroa, välipaloina leipää ja illalla "perusgrilliruokaa" eli pihvejä ja makkaraa, lisukkeena uusia perunoita, silliä ja leipäjuusto-vihersalaattia.

Keskiviikko 4.6

9-vuotias ajoi tänään nurmikot. Mika oli poikkeuksellisesti aamuvuorossa joten tarjoilin pikaiseksi aamupalaksi Weetabixeja hillon ja maidon kera. Välipaloilla oli leipää ja Viiliksiä. Iltapäivän ja illan mittaan meillä kävi kahdet tai oikeastaan kolmetkin eri vieraat ja siitä hyvästä tarjolla oli myös keksejä ja Kanelista raparperipiirakkaa. Iltaruualle Mika teki Maukkaampaa makaronilaatikkoa.

Torstai 5.6

Käytiin kaupoilla, hakemassa mm. pensseleitä vajan maalausta varten. Paluumatkalla poikettiin Siivikkalan uudella jäätelökioskilla herkuttelemassa irtojäätelöllä. Valikoima tosin oli aika surkea, suunnilleen samat Ingmanin maut kuin litran paketeissakin.

Aamupalalla syötiin puuroa, välipalalla leipää ja vesimelonia ja iltaruuaksi on luvassa Tuunattua makkarakastiketta, perunoita ja salaattia.

Perjantain 6.6

Isäntä ja 9-vuotias lähtivät hoitelemaan asioita Äetsän suunnalla ennen kuin me muut olimme edes heränneet :) Vähäuninen poika kun heräilee parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) jo aamuviideltä, viimeistään seitsemältä. Tänään on käyty jo kahdella eri eläinlääkärillä eri asioissa, toivottavasti ei tule uutta reissua huomiselle. 9-vuotias keksi (lukuisista aiemmista kielloista huolimatta) nostaa Lilli-pennun penkille ja jättää siihen, jolloin pentu hyppäsi alas penkiltä eikä ole sen koommin laittanut painoa toiselle takatassulleen. Noh, tämä menee jo toisen blogin asioiksi... 9-vuotias haettiin viiden aikoihin kotiin, 12-vuotiaat jäävät vielä sunnuntaihin asti. Sunnuntaina puolestaan tulee 9-vuotiaan kaksosveli kokonaiseksi viikoksi.

Aamupalalla tarjoiltiin Weetabixeja, maitoa ja hilloa. Välipalalle leipasin peruna-ohrarieskoja ja seuraavaksi herkuteltiin jäätelöllä. Iltaruuaksi on tulossa spagettia ja jauhelihakastiketta, iltapalalla meni loput rieskat.

Lauantai 7.6

En tiedä mitä täällä on syöty aamupalalla, itse lähdin parin koiran kanssa kaverin kyydillä Toijalaan koiranäyttelyyn. Välipalalla syötiin voikkareita ja iltaruualla lasagnea. Sen ohjetta en viitsi kirjoittaa, oli suoraan lasselevyjen paketista otettu.

Sunnuntai 8.6

Tänään on lomalasten vaihtopäivä. 9-vuotiaan kaksoisveli tuli aamulla ja 12 vee kaksosia tullaan päivällä hakemaan. 9-vuotiaan kaveriksi tulee illemmalla 8-vuotias poika. Isännälläkin on tänään vapaapäivä joten suunnitelmissa on illemmalla saunoa ja grillata.

Aamiaiseksi saimme puuroa, välipalalla leipää ja mitä eilisestä lassesta jäi. Iltapäivän välipalalla herkuteltiin muurinpohjaletuilla ja jäätelöllä. Iltaruuaksi grillasimme broilerinpihvejä, lisukkeena uusia perunoita, salaattia ja silliä ja iltapalalla mutusteltiin paahtoleipiä ja banaaneja.

Maanantai 9.6

Aamupalalla oli tarjolla Weetabixeja ja leipää. Välipalalle Mika teki peltileipää ja iltaruualle on luvassa broilerikastiketta, riisiä ja salaattia.

Tiistai 10.6

Aamupalalla lapsukaiset söivät cornflakeseja ja lähtivät sitten isännän kanssa Edeniin uimaan ja laskemaan vesiliukumäkiä. Olivat kehvelit vielä syöneet makkaraperunatkin Rosaliassa! Sillä välin kun miesväki oli kylpylässä, leivoin Vaniljaisen kuningatarpiirakan jota söimme välipalaksi. Iltaruualle isäntä teki lohikeittoa, nam nam!

Keskiviikko 11.6

Kurjia tällaiset sadepäivät (tai pikemminkin sadeviikot), mukulat on suurimman osan ajasta sisällä eivätkä nämä tykkää edes pelata juuri mitään... paitsi nettipelejä tietysti :P

Aamupalalla oli cornflakeseja, välipalalla jugurttia ja banaaneja. Lämmin ruoka syötiin poikkeuksellisesti iltapäivällä ennen isännän töihin lähtöä; lohimedaljonkeja ja uusia perunoita salaatin kera. Iltapalalle tein Maailman parasta pannukakkua ohjeella jota olen käyttänyt varmaan viimeiset 10 vuotta. Tuolla nimellä se tuntuu yleisesti kiertävän ja on kyllä nimensä veroista :)

Torstai 12.6

Isäntä keitti aamiaiselle puuroa. Kaupassa ehdittiin pikapikaa käydä ennen kuin mies lähti töihin, poikkeuksellisesti 10-tuntista päivää tekemään. Välipalalla syötiin leipää ja viiliä ja iltaruualle tein spagettikastiketta josta ei sen kummempaa ohjetta ole. Pecorinojuusto-tomaattikastike on parasta :) Iltapalalla mässytettiin taas vaihteeksi leipää... ja jugurttia.