Eipä näillä paljon tekemistä pizzan kanssa sinänsä ole, mutta niiden taikina on pizzataikinaa. Ehkä jonninmoinen pizzan ja foccacian välimuoto?
 
FETAJUUSTOSOIROT
 
Pizzataikina, josta ohjeeseen tarvitaan puoli annosta:
15 g hiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 tl hienosokeria
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl durumjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
 
Murustele hiiva taikinakulhoon ja lisää kädenlämpöinen vesi. Lisää sokeri, suola ja oliiviöljy ja sekoita. Lisää durumjauhot ja vähän vehnäjauhoja kerrallaan ja alusta taikina hyvin. Ripottele hieman vehnäjauhoja päälle ja jätä taikina kohoamaan liinan alle ~45 min ajaksi kunnes se on kaksinkertaistunut.
 
Fetajuustotäyte:
200 g fetajuustoa
½ ruukkua tuoretta rosmariinia tai kuivattua maun mukaan
hunajaa
oliiviöljyä
 
Paloittele fetajuusto ja hakkaa rosmariini hienoksi jos käytät tuoretta. Kauli taikina kahdeksi pitkänmalliseksi pohjaksi. Jaa fetajuustopalat pohjille ja paina niitä kevyesti taikinaan. Valuta päälle hieman hunajaa ja oliiviöljyä. Paista uunin keskitasolla 250 C'ssa 5 minuutin ajan tai kunnes kauniin ruskeita. Leikkaa hieman jäähtyneinä kapeiksi soiroiksi.