1 dl korppujauhoja

1 dl vettä

1 kananmuna

1 tl suolaa

0,5 tl paprikajauhetta

0,25 tl mustapippuria

400 g jauhelihaa
 
Täyte-ehdotuksia:
 
juustoraastetta
sinihome-, feta- tai vuohenjuustoa muruina
hedelmäkuutioita, esim. ananasta, mangoa, persikkaa, luumua
oliiveja
yrttejä
paahdettua sipulia
paistettuja sieniä
 
Mitä valitsetkin, desi yhteensä riittää. Itse laitoin siis fetakuutioita ja pieneksi silputtuja mustia oliiveja.
 
Sekoita korppujauhot veteen, anna turvota hetki ja lisää kananmuna, mausteet ja jauheliha. Sekoita tasaiseksi. Levitä jauhelihaseos kostutetuin käsin ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Jaa levy 9 tai 12 palaan (itse tein 9 käärylettä). Nosta paloille valitsemaasi täytettä. Rullaa palat kostutetuin käsin. Paista kääryleitä 200 asteessa noin 20 minuuttia. (Alkuperäisessä ohjeessa oli 15 min muttei se ainakaan 9 kääryleen kokoisille ihan riittänyt. Ohjeen otin S-ryhmän Ruokamaailma-sivuilta)