Hei taas pitkästä aikaa!

Eihän se leipominen eikä ruuanlaitto mihinkään ole loppunut vaikkei blogia olekaan tultua päivitettyä ;) Kovasti kutinaa blogittamiseen on viime aikoina ollut joten pakkohan tänne on jotain päivittää!

Meillä on nykyään sellainen oiva pikku apulainenkin, ala-asteikäinen sijoitustyttönen, joka tykkää kovasti autella leipomuksissa :) Tällaisen piirakan teimme tyttösen kanssa tänään kahville.

PÄHKINÄINEN RAPARPERIPIIRAKKA

Taikina

3 munaa
1½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 dl voi- tai margariinisulaa
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
80 g manteli- tai hasselpähkinärouhetta

Päälle

½ l raparperipaloja
½ dl voisulaa
½–1 dl ruoko- tai fariinisokeria

Sekoita puuhaarukalla kananmunat ja sokeri keskenään. Älä vaahdota. Lisää kerma ja jäähtynyt voisula. Sekoita leivinjauhe, vehnäjauhot ja mantelirouhe keskenään ja lisää hyvin sekoittaen taikinaan. Kaada taikana voideltuun korkeareunaiseen vuokaan. 
Sekoita raparperipalat, voisula ja fariini- tai ruokosokeri keskenään ja ripottele taikinan päälle. Voit myös valmistaa etukäteen hilloketta raparperista ja fariinisokerista pakastimeen kiehauttamalla niitä hetken keskenään. Mikäli käytät hilloketta, sekoita se varovasti taikinan joukkoon. Piirakasta tulee mehevää ja maukasta. 
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. 
Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Ohje Pentikin sivuilta.