En ollut tehnyt teeleipiä vuosikausiin, mutta viime syksynä löysin niiden ihanuuden uudelleen. Tässä viime kuukausien mittaan testattuja ohjeita. En ole kuvannut kaikkia, teeleivät näyttävät periaatteessa melko samannäköisiltä ;)
 
Yleisesti ottaen teeleipiä voi muunnella loputtomiin. Kaurahiutaleiden sijaan voi käyttää esim. neljänviljan hiutaleita. Jauhoiksi käy niin vehnäjauhot, sämpyläjauhot, hiivaleipäjauhot kuin niiden sekoituksetkin. Nesteeksi voit valita mitä vain mitä voisit ajatella leipätaikinaan lisääväsi. Esim. porkkanaraasteen kaveriksi taikinaan sopii erittäin hyvin omenamehu. Lisäksi sekaan voi heitellä esim. rusinoita, korintteja, kuivattuja pilkottuja hedelmiä, vaikkapa karpaloita. Sokerin voi vaihtaa hunajaan tai siirappiin.
 
Ensimmäinen ohje (kuvassa yllä) on Myllyn Paras kaurahiutalepaketin kyljestä. Nämä ovat hyviä perusleipiä.
 
KAURATEELEIPÄSET
 
2½ dl kaurahiutaleita
2½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
50 g voita
2½ dl maitoa
 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sulatettu rasva ja neste. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa se leivinpaperille 2-4 kasaksi. Taputtele kasat esim. lastalla pyöreiksi. Paista 250 C uunin keskitasolla ~10 min leipästen koosta riippuen, kunnes ne saavat kauniisti väriä. Leikkaa taikinapyörällä tai veitsellä osiin. Leipäset ovat parhaimmillaan uunilämpöisinä.
 
 
JUUSTOISET OMENATEELEIPÄSET
 
4 dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
reilu desi juustoraastetta
1 dl raastettua omenaa
100 g sulatettua margariinia
1 purkki kermaviiliä
 
Sekoita ensin kuivat aineet ja juustoraaste keskenään. Lisää sitten omenaraaste, margariinisula sekä kermaviili ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele pellille 2-4 leipäseksi ja paista 225 C uunissa 10-15 min leipien koosta riippuen, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
 
Ohje on Valion "Leivotaan lämpimäisiä" -kirjasta. Juusto ja kermaviili antoivat kivasti potkua perusversioon verrattuna.
 
PORKKANATEELEIPÄSET
 
2-3 porkkanaa
3 dl kaurahiutaleita
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria tai hunajaa
½ dl juoksevaa margariinia
2½ dl omenamehua, maitoa tms.
 
Raasta porkkanat, sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää hunaja tai sokeri, margariini sekä neste ja sekoita taikinaksi. Jaa pellille leivinpaperin päälle 9:ksi nokareeksi ja taputtele ne pieniksi leipäsiksi. Paista 250 C uunissa ~10 minuutin ajan kunnes kauniin ruskeita.
 
Ohje Myllyn Paras sivustolta. Laitoimme sokeriksi hunajaa ja nesteeksi omenamehua ja näistä tuli erittäin hyvänmakuisia.

TUMMEMMAT TEELEIVÄT

3 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl vettä tai maitoa
2 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi ja taputtele kahdeksi n. senttimetrin paksuiseksi pyöryläksi suoraan pellille. Jaa leivät taikinapyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla. Paista 225 C 10-15 min.