Ensinnäkin, en minä minnekään kadonnut ole, vaikka päivityksiä ei ole hetkeen tullutkaan. Äitini oli meillä ensin reilun viikon kyläilemässä enkä juuri koneelle ehtinyt ja sitten olinkin harvinaisen rajuoireisessa flunssassa. Onneksi toivuin sopivasti Itsenäisyyspäivänviettoon :)
 
Äidin meillä ollessa kokkailimme sekä ihan tuikitavallisia ruokia kuten sulatejuustolla maustettua jauhelihakastiketta että kokeilimme uusia makuelämyksiä, eli sellaisia kaloja kuin meribassi ja Niilin talapia. Niitä löytyi ainakin joku aika sitten Lidlin pakastealtaasta kun siellä oli jonninsortin kalaviikot. Täytyy kyllä sanoa ettei kumpikaan tehnyt minuun suurempaa vaikutusta, tosin uunissa valmistamamme meribassi olisi sopinut hyvin hiiligrilliin uusien perunoiden seuraksi. Harmi että ajankohta oli väärä!
 
Mutta nyt tähän ruokaan, tai oikeastaan vain vinkkiin. Luumurullat taisivat olla siinä K-kaupan ruokalehdessä mitä ainakin Cittareiden sisäänkäynneillä jaetaan. Ajattelin ensin että mitä tuossa nyt sitten, ei taida tehdä kummoista säväystä. Mutta lopputulos olikin yllättävän hyvä. Eli teimme ihan peruslihapullataikinan joka levitettiin leivinpaperille ja leikattiin 9 osaan. Jokaisen keskelle laitettiin pari kuivattua luumua ja rullattiin tangoiksi. Tai paremminkin ehkä rutattiin.
 
Lisukkeeksi teimme uunikasviksia samalla tyylillä jolla minä olen tehnyt niitä jo aikaan ennen kokkimiehen vaikutuspiiriin astumista, eli palastellaan perunoita, sipulia, porkkanaa ja paprikaa niin isoon kulhoon, niin että siinä pystyy vielä sekoittamaankin. Kuppiin tein öljy-mausteseoksen johon laitoin n. 1/4 dl oliiviöljyä (määrä riippuu toki kasvisten määrästä muttei sitä kauheasti tarvita) ja sekaan laitoin suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja jotain "yrttisekoitusta mitälie" ;) Jos tykkää tulisemmasta voi laittaa esim. chilijauhetta paprikajauheen tilalle. Öljysotku kaadetaan kulhoon kasvisten päälle ja kaksin käsin kourimalla sekoitetaan öljy kasviksiin. Sitten vain kaadetaan uunipellille ja laitetaan paistumaan. Perunat ja porkkanat kannattaa palastella pienemmiksi, paprikat ja varsinkin sipulit isommiksi, muuten sipulit ruskistuvat liikaa. Lämpöä se suunnilleen 225 C ja kypsymiseen menee ainakin puoli tuntia.